sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ajanpuute?

Onko olemassa ihmistä, joka ei käyttäisi arjessaan lauseita, kuten "ei ole aikaa" tai "en ehdi"? Jos on, veikkaampa heidän olevan jo keski-iän paremmalla puolella. Eikä kaikkea tietenkään voi ehtiä, ei pidäkään. Usein kuitenkin lauseiden takana on jotain muuta kuin varsinaisen ajanpuute, nimittäin ajankäytön hallinta.

Tämä on edellisen postauksen tapaan melkoinen ikuisuusaihe, mutta tällä kertaa aihe pulpahti mieleeni jostain muualta kuin itsestäni. Vaikka tämän tästä olen kyllä itsekin pienen avun tarpeessa ajankäyttöön liittyen... Oli miten oli, vanhemmllahan sitä aikaa ei tietenkään ole ja lapsettomilla taas on vaikka ja kuinka. Tämä(kin) vastakkainasettelu on yksi hedelmällisimmistä keskusteluaiheista netin keskustelupalstoilla. Törmäsin jälleen kerran erään urheiluintoisen (lapseton) avautumiseen siitä, kuinka vanhemmuus ei ole syy olla liikkumatta. Mikä toki on totta. Avautuminen perustui pitkälti siihen, kuinka kirjoittaja asiallisesti paheksui etenkin äitejä, jotka syyttivät ajanpuutetta liikkumisen vähyyteen, kysehän on vain ajan järjestämisestä. Mikä sekin on totta.

En ehkä itse kuulu heihin, mutta ainakin tiedän äitejä, jotka äitiydestään huolimatta ehtivät liikkumaan, toiset melko paljonkin. Tällaiset kirjoitukset kuitenkin tympivät itseäni. Ihan vähän. Koska me äidit, jotka väitämme liikkumattomuuden syyksi ajanpuutteen, emme vain osaa käyttää oikeita termejä. Kyllähän sitä aikaa on, ihan yhtä paljon kuin kaikilla muillakin. Kyse on siitä, kuinka me käytämme sen ajan. Kuinka me haluamme käyttää sen ajan.

Otan itseni esimerkiksi, koska en oikeastaan voi puhua kenenkään muun puolesta, vaikka niin väitänkin. Olen kotiäiti ja tällä hetkellä en edes opiskele samalla, joten aikaahan on. Olen niitä äitejä, joille äitiys ei tule vain ensimmäisenä, vaan myös toisena ja joskus jopa kolmantena. Kun minulle tarjoutuu hetki aikaa ilman lapsia ja kotitöitä, saatan hyvinkin askarrella jotain lapsiin liittyvää (tällä hetkellä tekeillä on viikkokalenteri esikoiselle), ommella heille vaatteita, etsiä nettikaupoista vaatteita/leluja tai suunnitella tulevia yhteisiä retkiä tms. En pidä itseäni minään superäitinä enkä toisaalta marttyyrinäkään, yksinkertaisesti nautin noiden asioiden tekemisestä. En aina itsekään tajua sitä, että ihan todella nuo listaamani asiat ovat minulle mieluisia ajanvietteitä. Sen sijaan valitan, kuinka aika ei riitä kaikkeen.

Voidaan oikeastaan unohtaa nuo lapsiin liittyvät harrastuksenikin. Peruspäiväänhän kuuluu melko paljon kotitöitä, ruuanlaitto yksistään haukkaa melko ison palan päivästä ja usein ne palat ovat lapsilta pois. Siitäkin huolimatta, että toisinaan iso-A haluaa auttaa. Siksi silloin, kun pakolliset hommat on tehty, olen mielummin lasten kanssa kuin lähden jumppaan tai lenkkipolulle. Ja juuri siitä on kyse aika monen muunkin kohdalla. Veikkaisin. Kun on päivän töissä ja saa ruuan lopulta pöytään, ei mielessä välttämättä pyöri ensimmäisenä lenkkipolku vaan ehkä lautapeli, jota olisi kiva pelata koko perheen kesken. Siksi äidit sanovat, ettei ole aikaa liikkua tarpeeksi.

Toki tuosta kaikesta huolimatta jokainen varmaan voisi nipistää edes kerran viikossa itselleen tunnin urheilulle ja todella moni varmasti haluaakin. Itsekin aloitin juuri (aivan ihanan) jumpan, joka on kerran viikossa. Yhtä todennäköisesti monen ajanpuute-syyn takana on laiskuus tai saamattomuus. Kuitenkin lapsiperhe-elämä on melko vauhdikasta rauhallisimmillaankin, että ei sitä aina edes tajua, että olisi voinut tehdä jotain terveytensäkin eteen. Tai ehkä ei yksinkertaisesti vain jaksa. Joka tapauksessa, asia ei ole niin mustavalkoinen saati yksinkertainen kuin voisi kuvitella. Liikunta on totta kai tärkeää ja vanhemmille se on tärkeää jo ihan vain sen oman ajankin takia. Tärkeintä on kuitenkin se, että voi itse olla tyytyväinen valintoihin, joita niiden 24 tunnin aikana päivittäin tekee.

Ja lopuksi vielä viisautta Bon Jovilta:
How you spend your minutes are what matters
All tomorrows come from yesterday's

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti