sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kolmekymmentäjotain-vuotis herkut

Kuten jo hyvin tiedätte, meillä synttärisankareita (ja muitakin sankareita) juhlistetaan aina herkutellen. Oikeastaan, meillä herkutellaan herkästi mistä tahansa syystä :D Rakastan leipomista ja tietysti herkullisia makuelämyksiä, joten minulle leipominen on tapa kertoa, että välitän. En muista, koska viimeksi olisin hutaisten leiponut jotain mitä sattuu. Mukana on aina pääkopallinen ajatusta ja sylillinen rakkautta. Aina makuyhdistelmät eivät vastaa visiota, mutta pyrkimys on joka kerta tarjota suupalallinen taivasta. Meille tulevat vieraat voivat myös lähes poikkeuksetta olettaa, että kahvipöydässä ei juuri löydy kaupan tai ylipäänsä muiden leipomia tuotteita. En katso pahalla kaupan/leipomoiden tuotteita, mutta meidän kahvipöytäämme ne sopivat vain erikoistapauksissa. Yleensä jo vieraita kutsuessani huomioin sen, että tarvitsen aikaa leipomiseen. Toivon, että meillä käyvät tutut ja ystävät kokevat olevansa aina tervetulleita ja tärkeitä. Toivon myös, että pienet herkkupalat saavat heidät palaamaan uudestaankin ;)

Helmi-maaliskuun juhlaputken aloittaa totutusti perheemme 3-kymppinen. Yleensä juhlimme meitä aikuisia keskenämme, toisinaan vanhemmat kutsuvat itsensä kylään. Tänä vuonna kuitenkin kutsuimme ihan erikseen sukulaisia, koska ensinnäkin halusin syöjiä pöytään ja edellisistä vieraista on muutenkin jo vierähtänyt tovi. Tänä vuonna sankari halusi jotain raikasta ja keveähköä, ja yhtenä ehdotuksena oli jäätelökakku. Jo sanan kuullessani mieleeni piirtyi kuva eräästä jäätelökakusta, jonka joku aika sitten näin. Kakku löytyikin Mr. Googlen avulla helposti ja tässäpä teille linkki reseptiin. Suosittelen kokeilemaan, ihan älyttömän hyvää! Ehdoton kesäherkku, joka luultavasti tulee näkymään meidänkin kesän kahvipöydässä oman maan mansikoilla koristeltuna. Silikoninen vuoka siis vuorataan ensin ohuella kerroksella sulaa valkosuklaata ja annetaan jähmettyä pakastimessa ennen varsinaista kokoamista. Sisältä löytyy vanilja- ja mansikkajäätelöä sekä itsetehtyä mansikkakastiketta. Itse jätin kakun koristelematta, koska vuokani on sen mallinen, ettei siihen oikein saa marjoja pysymään. Mietin muitakin koristeita, kuten spritsauksia punaiseksi värjätyllä valkosuklaalla. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kakku on kaunis sellaisenaan, koska valkosuklaakuori on niin ohut, että jäätelöraidat kuultavat kauniisti sen läpi.



Suolaisena herkkuna oli itse kehittelemäni "Antskun lörttönen", joka koki näihin pirskeisiin jonkin verran muutoksia alkuperäisestä reseptistä. Ideana alunperin oli yhdistää liha- ja riisipiirakka, eli käytännössä riisipiirakan sisältä löytyy lihapiirakan täytteet. Kuoreksi kuitenkin valitsin perinteisemmän suolaisen piirakan pohjan ja täytteeseen lisäsin pieniä twistejä. Riisipiirakka siis näkyy tässä vain muotona :) Alkuperäisessä ohjeessa tästä tuli yksi iso piirakka, mutta tällä kertaa tein monta pientä, mikä osoittautuikin loistovalinnaksi. Tässä siis resepti:

ANTSKUN LÖRTTÖSET (15-20 kpl)

POHJA
150 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä

Nypi kaikki ainekset vettä lukuunottamatta kulhossa. Lisää vesä ja sekoita tasaiseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin.

TÄYTE
1,25 dl riisiä
2,5 dl vettä
150 g jauhelihaa
puolikas punainen paprika
puolikas sipuli
pippuria ja suolaa
200 g maitorahkaa
(2 rkl kermaa)

Kiehauta vesi ja lisää riisit. Keitä riisiä niin kauan, että vesi on kokonaan imeytynyt. Ruskista jauheliha ja lisää kuutioidut paprikat ja sipulit. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää maitorahka ja halutessasi tilkka kermaa. Lisää lopuksi vielä riisi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Tarkista maku ja lisää mausteita halutessasi.

Kauli taikina n. 4 mm paksuiseksi levyksi. Leikkaa taikinalevystä ympyröitä, itse käytin ympyrämuottia, joka on halkaisijaltaan 10 cm. Lusikoi täytettä taikinaympyröiden keskelle reilun ruokalusikallisen verran ja painele tasaiseksi..


 Rypytä vapaalla tyylillä.


Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Taikina ei juurikaan saa väriä, joten älä jää odottamaan ruskistumista. Piirakat ovat valmiita, kun ne eivät jää kiinni leivinpaperiin.


Lisäksi halusin vielä uudestaan kokeilla macaron-leivoksia. Tällä kertaa kuoret onnistuivat rakenteeltaan täydellisesti. Viime kertainen ilmakupla-ongelma loisti poissaolollaan ja kuoret olivat upean värisiäkin. Viimeksihän elintarvikeväriä tuli aivan liian vähän. Ainoa ongelma on enää oikeanlaisen tyllan puuttuminen. Itselläni on vain pieniä ympyrätyllia, joten joudun pursottamaan kuoret spiraalimaisesti. Valitettavasti en tajunnut pursottaessani, että vaikka massa näyttää tasoittuvan tasaisesti, sitä se ei kuitenkaan tee. Toisella puolella ympyrää oli suurimmassa osassa hiukan enemmän massaa kuin toisella puolella, joten kuoret vinoutuivat. Ja minä kun luulin keksineeni hyvän tekniikan saada täydellisen pyöreitä kuoria! No, oppia ikä kaikki. Nyt on iso tylla hankinnassa ja vasta sitten teen seuraavan erän näitä. Kuorien reseptin olen jo aiemmin julkaissut blogissa ja toisena täytteenä käytin myös blogista tuttua vadelmatäytettä. Toisena täytteenä käytin ihanan kirpeää sitruunakreemiä. Alkuun hiukan pelkäsin, mahtaako täyte olla liian kirpeää, mutta makeiden macaron-kuorien välissä se oli täydellinen! Tuolla vadelmatäytteellä en enää jatkossa täyttäisi edellisenä päivänä, sillä se kostuttaa leivoksen läpipehmeäksi. Toiset toki tykkäävät sellaisesta, mutta itse pidän pienestä rapeudesta. Sitruunakreemillä täytetyt leivokset olivat juuri sopivia seuraavana päivänä. Kreemin ohje on tutusta Unelmaa leipomassa -blogista. Joskin korvasin sokerin vähemmällä määrällä Stevia-sokeria.


Valitsin kuvaan kaksi parhainta leivosta (yhden molemmilla täytteillä), jonka kuoret eivät vinoutuneet ja jotka kuitenkin olivat jotakuinkin pyöreitä ja samankokoisia :)
Pöytäliinaahan emme käytä, niin kauan kuin nuorin repii sitä ja samasta syystä puuttuu tabletit toisesta päästä pöytää ;)
Herkullista alkuviikkoa kaikille ja tervetuloa kylään kahden päivän varoitusajalla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti